





|
JurvanUA
Endurance Racing&Saloon 9.9.2006 Botniaring Jurvan
Racing-kilpailu oli alunperin merkitty sunnuntaille 10.9. Kun
racing-luokkiin ilmoittautui 24 tiimiä ja salooniin vain 23
tiimiä, päätti
järjestäjä ajattaa luokat
yhdessä. Kilpailu päätettiin ajaa
lauantaina, joten
meidän piti lähteä matkaan jo perjantaina.
Kadetti
ajettiin trailerille ja LT:seen pakattiin tavarat, kuskit ja huoltomies
Sami. Pääsimme perille Jurvaan perjantai-iltana
klo.22.
Paikalla oli jo muutama saloon-tiimi, jotka olivat ilmeisesti jo olleet
radalla harjoittelemassa. Ilma oli varsin syksyinen. Vettä
tihutti
ja tuuli oli varmaan 15m/s. Telttaa ei uskallettu
pystyttää lainkaan.
Yön vietimme mukavasti motorhomessa (VW LT).
Aamulla alkoi varikko täyttymään. Olihan kisaan ilmoittautunut yhteensä 47 tiimiä. Kävimme ilmoittautumassa ajoissa. Huoltomiehemme Sami hoisi sillä välin Kadetin katsastuksen. Meidän ajomme meinasi jäädä ajamatta, koska sammuttimesta ei löytynyt seuraavaa tarkastusaikaa osoittavaa tarraa. Selvisimme kuitenkin korttimerkinnällä, koska sammutimesta löytyi valmistuspäivämäärä, joka oli 12/2005. Se tarkastustarra on siihen kuitenkin saatava ennen seuraavaa kisaa. Auto käytiin varmuuden vuoksi vielä punnitsemassa. Aika-ajon ajoi Pete. Rengastuksena joka kulmassa 15" Dunlop. Aika-ajoa ajoimme vain 6 kierrosta. Saimme lähtöruudun 32. Paalun otti Quick Six. Team 1000 ajoi hienosti kolmanteen ruutuun. Peten tultua varikolle huomasimme, että etupäässä oli väljää. Aurauksia pystyi säätämään puolikierrosta aurauksen kuitenkaan muuttumatta. Viaksi paljastui, että iskari ja tolppa ovat eriparia. Iskarin ja tolppaputken välys oli 5mm. Ajattelimme, että kisa on jo nyt piloilla ja renkaita menisi paljon. Päätimme kuitenkin yrittää. Laitoimme etupyöriin haritusta niin paljon, että varmaan riittäisi. Kilpailun aloitti Pete. Lähtö meni siististi ilman mitään osumia ja kolareita. Parin ensimmäisen kierroksen aikana menetimme muutaman sijan. Kun renkaat alkoivat lämmetä myös sijoitukset paranivat. Puolen tunnin jälkeen olimme nousseet jo ainakin 10 sijaa. Radalla kaksi saloon-autoa kolaroivat, joten safetycaria tarvittiin ensimmäisen kerran. Safetycarin ollessa vielä radalla sattui ketjukolari. Saloon-Honda tuli vauhdilla saloon-BMW:n luukkuun. BMW meni puolimetriä kasaan ja pomppasi iskun seuraksena vielä racing-Hondan perään, joka sekin lyheni parikymmentä senttiä. Tämä siis tapahtui keltaisilla lipuilla, safetyn ollessa radalla! Radan reunalla ihmeteltiin, että tälläisiäkö nämä saloon-kisat ovat? Hinauksiin meni yhteensä varmaan puoli tuntia aikaa. Pete ajoi vuoronsa loppuun nousten koko ajan kohti kärkeä. Tankkaukseen tullessa olimme sijalla 3. Aika hyvä nousu ruudusta 32. Seuraavana ajovuorossa oli Marko. Putosimme tankkauksen jälkeen, mutta nousimme taas kohti kärkeä, kun muutkin käyvät tankilla. Markon tullessa kisan puolessavälissä tankkaukseen olimme racingissä neljäntenä. Tiesimme, että jos kaikki pelaa ja renkaat kestävät niin pokaali tulee. Jannen vuoro oli ajaa seuraavana. Hannun autosepät johti, sitten Aro, Magnum ja me neljäntenä. Meillä ei ollut radioita käytössä, joten autossa ei tiennyt kilpailutilanteesta mitään. Ajattelin, että nyt pitää ajaa niin lujaa kuin pystyy. Radalla olikin hyvää kilpailua Aro Racingin ja Hannun Autoseppien kanssa. Ohittelimme vuorotellen toisiamme ja välillä meidän ohitsemme menivät saloonien nopeimmat autot. Aro ja Autosepät kävivät varikolla, ja me nousimme kärkeen. Kisaa oli jäljellä 1,5 tuntia, kun tuli meidän viimeinen tankkaus ja kuskin vaihto. Viimeisenä radalle lähti Markku. Kokonaiskilpailua johti saloontiimi MadDog ja me olimme toisena. Johtomme oli racingissä 2,5 kierrosta ja sen pitäisi riittää voitoon. Toisena Autosepät, sitten Magnum ja Aro. Istuimme tiukasti tulosmonitorin edessä laskien, että riittääkö johto. Hannun Autosepät ja Magnum hiljensivät jostain syystä ajaen samoja 1:32-1:35 aikoja, kuin Markkukin. Takaanta tuli kuitenkin lujaa Aro Racing ajaen 1:28 kierroksia. Laskimme, että johto kuitenkin riittää kilpailun voittoon. Markku ei tiennyt tilanteesta mitään, joten näytimme varmuuden vuoksi kyltillä "23 täysii". Markku ei sitä kuitenkaan tainnut nähdä. Tulimme ruutulipulle racing-luokan ykkösenä, toiseksi tuli Aro Racing vain 27s perässä. Opeleille hieno kaksoisvoitto. Meillä ei ollut kisassa yhtään rengasrikkoa eikä ylimääräisiä varikkokäyntejä. Siinä taisi olla voiton syy. Saloonit voitimme lähinnä luokkien erilaisen tankkisäännön takia. Kilpailu oli kaikin puolin siisti. Safetycaria ei tarvittu kuin kerran. Saloonit ja Racingit sopivat mielestäni hyvin samaan kisaan. Luokkien nopeimmat ajavat suunilleen samoja aikoja ja luokkien hitaimmat ovat suunilleen yhtä hitaita. Taitaa näitä yhdistettyjä kisoja tulla lisääkin. Yleiskilpailun voittanut MadDog hylättiin. He olivat ajaneet kilpailun ulkopuolella testaten mahdollista ensikauden rengasta. Yllätys oli suuri kun tulosmonitorin ensimmäisellä rivillä luki "1. Hillbilly Racing" ![]() 5 parasta:
Tulokset / Mut-palvelu
Racing Saloon
Kilpailun jälkeen alkoivat palkintojenjakoseremoniat. Saimme kiivetä korkeimmalle pallille ja saimme suurimmat pokaalit. Palkintojenjaon jälkeen oli ostotarjousten purku. Mitä Mitä Racingin Volvo 360 meni Roihu Racingille ja 5 speedin Honda Civic Mallas Racingille. Meidän kadetista ei ollut ketään kiinnostunut. Kun LT saatiin pakattua ja Kadetti kärryyn niin lähdimme iloisissa tunnelmissa kohti Nummi-Pusulaa. Muutamia onnittelusoittoja tuli seuraavana päivänä ja seuramme THU-teamin kerhotalolla oli kakkukahvit seuraavalla viikolla. Kyllä voittaminen on kivaa. Seuraava kilpailu Jurvassa 24.9. --Janne-- |