





|
XVII
Circuit Endurance Racing 27.8.2006 Alastaro Alastaron
toiseen kilpailuun ilmoittauduimme BMW:llä. Kadetissa oli sen
verran paljon tehtävää ettei
ehdittäisi saamaa
sitä kuntoon ajoissa. Arvelimme myös BMW:n kulkevan
paremmin
kuin ennen tiheämmän perävälityksen
ansiosta.
Bemariin keulaan tehtii myös pieni face-lift. Tavarat
pakattiin ja
lähdimme kohti Alastaroa sunnuntaina klo.7. Parin tunnin
kuluttua saavuimme perille. Ilma oli lämmin ja aurinkoinen.
Hoidimme ilmoittautumisen ja katsastuksen. Kilpakumppanit olivat
ilmeisesti huomanneet meidän tulevan BMW:llä.
Vesipisteen
vieressä oleva varikkopaikka oli jätetty vapaaksi
meitä
varten. Auto valmisteltiin kisaan. Asensimme ajanottolaitteen ja
kameran,
sekä tarkistettiin pyöränkulmat.
![]() Aika-ajoon lähti Pete. Tarkoituksena oli ajaa vain 5 kierrosta, jotta pääsisimme kisan neljällä tankkauksella. Renkaiksi laitoimme eteen itse uritetut 15" Dunlopit ja taakse 13" Avonit. Lähtöpaikaksi saimme ruudun 17. Se taisi olla historiamme huonoin. Pete tuli varikolle ja BMW:n polkimien alta löytyi puutarhasakset. Petestä ne kuulemma haittasivat ajoa. Paalulle ajoi A.H. Team Volvo 240:llä ja kakkoseksi tuli Tekopa Team 205 Peugeotilla. Molemmat ajoivat huippuajat 1:33. Kilpailun aloitti Marko. Lähtö oli paikaltaan, joka sujuikin ilman kolareita. Menetimme heti lähdössä neljä sijaa bemarin huonon kiihtyvyyden takia. Toiset kolme-neljä sijaa menetimme ensimmäisellä kierroksella. Kilpailua johti A.H. ja Tekopa vuorotellen. Sitten tuli pitkä väli ennen muita. Saimme muutaman sijan takaisin, kun huono-onnisimmat joutuivat käymään varikolla korjaamassa autojaan. Kun oli ajettu tunti ja kymmenen minuuttia oli aika tehdä ensimmäinen tankkaus ja kuskin vaihto. Seuraavaksi rataa lähti kiertämään Janne. Marko antoi ohjeistuksena että takapää on liukas. Radalle lähtiessäni kone kävi vain 4-5 sylinterillä, mutta loputkin heräsivät yhden kierroksen jälkeen. Ajelin rauhassa rataa ympäri. Kilpailemiseen ei BMW:n vauhti oikein riittänyt. Vaivoin sai 1:41 aikoja. Kuviorengasluokankin autot hävisivät horisonttiin melko nopeasti. Onneksi ei tarvinnut ajaa kuin vähän reilu tunti. Ajon jälkeen 4-vuotias tyttäreni antoi kipakkana palautteena seuraavaan kommentin: "Nyt isi ryssis." Syynä ei kuitenkaan ollut keskinkertainen ajosuoritus vaan vilkuttamisen puuttuminen hänelle. Tankkauksen jälkeen Markku siirtyi ratin taakse. Ajovuoron alkupuolella hajosi vasen takarengas. Tilalle vaihdoimme samanlaisen 13" Avon:n. Kilpailusta oli ajettu suunilleen puolet, kun taivaalta alkoi tihuttamaan vettä. Rata vain hieman kostui ja kierrosajat huononivat vain pari sekuntia. "Sadekeliä" oli vain muutama kierros, kunnes rata oli jälleen täysin kuiva. ![]() Tankkaus ja kuskin vaihto. Oli Peten vuoro lähteä viettämään sunnuntaipäivää. Kilvanajoon ei bemarista ollut. Lähes kaikki menivät kovempaa. Kisan kärkipäästä keskeytti Tekopa. Keskeytyksen syynä ilmeisesti moottoririkko. Pete oli ajanut tunnin, kun alkoi ukkostamaan ja satamaan. Rata kastui tällä kertaa vähän enemmän. Taisi BMW välillä mennä vähän luisussakin. "Sadekeli" loppui taas muutaman kierroksen jälkeen ja rata kuivui. Pete tuli tankkaukseen. Viimeiselle vuorolle lähti Simo. Parin kierroksen jälkeen Simo tuli varikolle. Ajattelimme, että olisikohan rengas rikki. Simo ajoi kuitenkin pilttuumme ohi ja huusi: "Mikä mahtoi unohtua?". Pete ei ollut varikolle tullessa pysähtynyt stopille ja siitä tuli stop'n'go rangaistus. Niitä jaettiin muillekkin tiimeille todella paljon. Stoppiin pysähtymättä jättämisestä, ylinopeudesta varikolla ja tankkausmatolle ajosta. Simo sai myös lyhyen aikaa ajaa märällä. Hyvä niin, koska hän oli koko päivän toivonut sadekeliä. Kilpailua oli jäljellä 40 minuuttia, kun oikea takarengas hajosi. Meillä ei ollut enää 13" renkaita, joten laitoimme tilalle 15" Dunlopin. Simo koitti kysellä, että minkä renkaan laitoimme, mutta emme kertoneet hänelle. Simo lähti takaisin radalle ajamaan kisan loppuun. Nyt rengastuksena oli edessä edelleen kuvioidut 15"Dunlopit takavasemmalla 13"Avon ja takaoikealla 15"Dunlop-sliksi. Auto oli vähän kallellaan vasemmalle, mutta muuten näytti menevän paremmin, kuin koko kisassa. 6 tunnin jälkeen kisa loppui ja sijoituksemme oli jälleen vaatimaton, luokan 12. Seurakavereidemme Harjula Racingin kisa meni hienosti. He tulivat Sierrallaan kolmansiksi. Onnea! 5 parasta:
Kuvia Palkintojen jako oli Paddock-ravintolassa. Ostotarjouksien purussa kaikki muut olivat omia suojia paitsi autosta nro.17 oli tehty osto tarjous. Kun muita tarjouksia ei siitä ollut niin Seat in Teamin kalusto siirtyi ilman arvontaa uusille omistajille. Matka kohti kotia alkoi. Mietimme BMW:n tulevaisuutta. Auto on nykyään luotettava ja menee kisan neljällä tankkauksella, mutta nopeus ei vaan riitä siihen, että sillä pystyisi ajaamaan kilpaa. Kuviorenkailla se olisi varmaan vieläkin huonompi. Matkan päätteeksi purimme tavarat ja tiputimme BMW:n pihalle. Tuskin enää ajamme sillä kilpaa. Seuraava kilpailu ajetaan Botniaringillä 10.9.06 --Janne-- |